Soisalon Liikenne Oy on varkautelainen perheyritys, jolla on pitkät perinteet henkilöliikenteessä. Yrityksen perustaja Mikko Nissinen on ollut alalla lähes 50 vuotta, osan palkollisena ja viimeiset 21 vuotta yrittäjänä. Tuona aikana yritys on kasvanut ja sen operatiivinen johto on siirtynyt nuoremman polven, Ilkka Nissisen hoitoon.
Teollisuuden palveluksesta perheyritykseen muutama vuosi sitten siirtynyt Ilkka näkee linja-autoliikenteen elävän isoa murrosta. Perinteisiä toimintamalleja on kyseenalaistettu rohkeasti viime vuosina. ”Olemme samassa tilanteessa kuin lentoliikenne vuosia sitten, kun halpayhtiöt astuivat markkinoille.”, Ilkka kuvaa tilannetta. Rohkea, nuori yrittäjä näkee tilanteen valoisana ja tervetulleena avauksena alalle. ”Ollakseen kilpailukykyinen on tehtävä oikeita ratkaisuja, meillä koettiin nyt olevan sopiva hetki kasvaa ja lähteä mukaan isompiin tarjouskilpailuihin.”, Ilkka Nissinen sanoo.
Nissiset kertovat yrityksen pääpainon olleen aikaisemmin reitti- ja tilausliikenteessä, mutta hiljattain voitettu tarjouskilpailu Mikkelin paikallisliikenteen hoidosta, nostaa kaupunkiliikenteen merkittävään asemaan. Tällä hetkellä autoja on kaikkiaan 29 kappaletta, merkkien ollessa isommissa autoissa Volvoa ja Scaniaa, kevyemmän Mersuja. Ikähaitari linja-autoissa on laaja, kalustoa on vuosilta 2000 – 2016. Syksyyn mennessä linja-autojen kokonaismäärä kasvaa 40 yksikköön uuden sopimuksen johdosta. Mikkelin paikallisliikenne tulee työllistämään noin kymmenkunta autoa, Ilkka Nissinen arvioi.
Uuden sopimuksen jälkeen Soisalon Liikenteellä on paikallisliikennettä Varkaudessa ja Mikkelissä, lisäksi operoidaan linjaliikennettä Juvalle, Savonlinnaan, Rantasalmelle ja Leppävirralle. Bussirahtia ajetaan Matkahuollon kautta Joensuun ja Jyväskylän välillä. Kuljettajia yrityksessä työskentelee entuudestaan 26 kappaletta, määrän noustessa kesän aikana 45 henkilöön, Toimitusjohtaja Ilkka Nissinen arvioi.
Mikkelin paikallisliikenteen aloittaminen tiivistää Soisalon Liikenteen ja Raskasparin yhteistyötä merkittävästi. Tähän asti valtaosa huolloista ja remonteista on tehty yrityksen omalla korjaamolla Varkaudessa. Raskasparin palveluita on käytetty Mikkelin ja Joensuun pisteissä, Volvon linja-autojen ja rengaspalveluiden osalta. Hyvä palvelu on kantanut hedelmää ja nyt tehty yhteistyösopimus laajenee kattamaan myös muiden merkkien huollot ja korjaukset, erityisesti Mikkelissä operoivien autojen osalta.
Raskasparin kautta on saatu sovittua kokonaispalvelupaketti, joka sisältää ajoneuvokaluston säilytykseen tarvittavan piha-alueen, toimistotilat, rengas- ja korjaamopalvelut, kaikki samassa toimipisteessä. Lisäksi alueella hoituu linja-autojen ulko- ja sisäpesut Tahko Oy:n toimesta.
Näin kokonaisvaltaisen palvelun saaminen tutulta yhteistyökumppanilta on tärkeä tekijä uuden toiminnan aloittamisessa, Ilkka Nissinen summaa.