LUVAN HANKKIMINEN JA ASIAKKAILLE NÄYTETTÄVÄT TIEDOT

1. Henkilötietojen käsittely ja käyttötarkoitus Volvo Lastvagnar AB (Volvo Trucks), yritystunnus 556013-9700 ("Yhtiö"), jonka osoite on Gropegårdsgatan, 405 08 Göteborg, Ruotsi, toimii tietojen hallinnoijana, kun henkilötietojasi käsitellään. Yhtiö käsittelee henkilötietojasi osana liiketoimintaansa; henkilötietoja ovat esimerkiksi nimi, yrityksen nimi, osoite, puhelinnumero, matkapuhelinnumero, sähköpostiosoite ja muut yhteystiedot, joita sinä asiakkaana toimitat Yhtiölle. Tietoja käytetään ajoneuvojen saatavuutta koskevien tietopyyntöjesi käsittelyyn ja täyttämiseen sekä muutoin hallinnollisiin tarkoituksiin, arviointiin ja asiakassuhteen kehittämiseen, esimerkiksi Yhtiön tai (Yhtiöön kuuluvien tai ulkoisten) jälleenmyyjien suoramarkkinointikampanjoihin.

2. Henkilötietojen siirtäminen Henkilötiedot voidaan siirtää tai niitä voidaan järjestellä, niin Euroopan unionissa kuin sen ulkopuolellakin, Yhtiöön kuuluvalle taholle, jälleenmyyjillemme ja muille yrityksille, joiden kanssa Yhtiö tekee tiivistä yhteistyötä, edellä mainittujen käyttötarkoitusten mukaisesti.

3. Oikeus omiin henkilötietoihin Sinulla on oikeus pyytää tietojasi maksutta kerran kalenterivuoden aikana. Tämä voidaan järjestää, kun jätät meille pyynnön kirjallisesti. Sinun on allekirjoitettava pyyntö ja lähetettävä se postitse alla olevaan osoitteeseen. Et voi pyytää sinua koskevien tietojen käyttöoikeutta sähköpostitse. Volvo Lastvagnar AB (Volvo Trucks) Att: Customer Service 405 08 Gothenburg Sweden

4. Oikaisut Sinulla on oikeus pyytää Yhtiön käsittelemien henkilötietojesi oikaisemista, käytön estämistä tai poistamista.

5. Hyväksyntä Käyttämällä tilauspalveluamme hyväksyt, että käsittelemme henkilötietojasi edellä kuvatulla tavalla.