Wetteri Power mukana liikenneturvallisuustapahtumassa

Oulujokivarren Kuorma-autoilijat ry järjesti Muhoksella ja Utajärvellä liikenneturvallisuustapahtuman jonka tavoitteena oli liikenneturvallisuuden parantaminen. Erityisesti keskityttiin tilanteeseen jossa lapsi liikenteessä kohtaa kuorma-auton, sekä kiinnitettiin huomiota siihen millaisia katvealueita kuorma-auton tai raskaan ajoneuvoyhdistelmän ympärille jää. Oppilaille näytettiin konkreettisia esimerkkejä mistä kuljettaja ei voi heitä havaita. Lisäksi harjoittelimme turvallista suojatien ylitystä. Oppilaat pääsivät myös tutustumaan kuorma-autoon niin ulkoa kuin sisältä.

Liikenneturvatapahtuma
Wetteri Power liikenneturvatapahtuma

 

Utajärvellä tapahtumassa oli Kuljetusliike Moilaspojat Oy:n puutavarayhdistelmä sekä uusi Volvo kuorma-auto, joka oli vasta menossa päälirakenteiden asennukseen. Lisäksi paikalla oli edustamassa hieman vanhempaa kuljetuskalustoa Kuljetusliike Markku Juntunen Oy:n Scania 141 vuodelta 1978.

Muhoksen kirkonkylän koululla oli Muhoksen Elintarvikekuljetus Oy:n vaihtolava-auto sekä Transport Jurva Oy:n ajoneuvoyhdistelmä. Ammattiopisto Luovin pikkubussit kuljettivat oppilaita kirkonkylän koululle tutustumaan liikenneturvallisuustapahtumaan.

Wetteri Power liikenneturvatapahtuma

Ekaluokkalaiset innostuivat hyvin kuuntelemaan kuljetusalan ammattilaisten vinkkejä turvalliseen liikkumiseen. Lisäksi tutustuminen kuorma-autoihin kiinnosti kovasti. Myös tapahtumassa annetut huomioliivit tulevat varmasti käyttöön, sen verran lapset innostuivat liivit saadessaan.

Wetteri Power liikenneturvatapahtuma

Liikenneturvallisuuskoulutuksen lisäksi Muhoksen ja Utajärven ekaluokkalaisille annettiin tapahtumassa huomioliivit ja heijastimet. Huomioliivejä jaettiin lähes 200 kappaletta.

Kiitokset kaikille tapahtuman mahdollistaneille yhteisöille ja ihmisille.

Wetteri Power liikenneturvatapahtuma

Liikenneturvallisuustapahtumassa mukana:

Oulujokivarren Kuorma-autoilijat

SKAL Pohjois-Suomi

Ammattiopisto Luovi

Wetteri Power

Teboil

Fennia

Pekant

IKH Oulu